Olen kovettanut katseeni, kylmettänyt tunteeni kun saavun hänen ovelleen. Potkaisen sitä vähän jalallani, istun polttamaan tupakin loppuun. Hän avaa oven, "moi" ja palaa sisälle. Pian minä menen perässä, katselen pelokkaana ympärilleni, näkyykö sotkuja mitä minä silloin yksi yö siellä sain aikaan kun päässä napsahti ja erottiin. Ollaan ihan hiljaa. Pientä muminaa ja piikittelyä. Kylmää.
Olen varma että pian hän vapauttaisi tunteensa, huutaisi minulle, löisi, paiskaisi seinään, potkisi. Sen minä ansaitsisin, sen minä tahtoisin, tuntisin jotain. Hän tulee ihan lähelle, muttei hän lyö eikä potki, vaan ottaa kiinni, suutelee kovaa ja pehmeästi, pyörähtää päälleni, kuljettaa käsiään ihollani, kylvää suukkoja sinne ja tänne. Tärisen nautinnosta ja hän kuiskaa "mitä sä oikein mietit?".
Aamulla muistan nähneeni unta että olin raskaana ja pidin siitä. Ja
mietin itsekin mitä minä mietin. En kai oikein mitään, sillä rakastan
miestä, mutten voi seurustella hänen kanssaan, vihaan häntä, tahdon vain
naida, haluan hänet ja haluan hänestä eroon.
Olin tuos samas tilanteessa päälle vuosi sitten :/ perseestä
VastaaPoistajep, niin on. noo onneks sentään joku muukin on kokenut saman, kun alkaa muuten pikkuhiljaa tuntua niin kuin olisin sekoamassa lopullisesti..
PoistaMä tiiän tosiaan miltä susta tuntuu. Muista et mä oon täällä ♡ mua voi pyytää seuraks. Tuun enemmänku mielelläni. Matkalla ei oo väliä.
Poistakiitos kun olet <3 se pelkkä tietokin helpottaa, että siellä on joku.
Poistakuitenkin oon niin epäsosiaalinen ja nynnerö uusien ihmisten kanssa, ettei musta ainakaan tällä hetkellä ois pyytämään seuraa.. ehkä myöhemmin joskus jos/kun pää on hieman "selvempi" ja osaan kohdata ihmisiä :)
olet ihana.