Nuolaisen kielelläni ylähuulta, suolainen hien maku ja pyyhin kädellä otsaani. Painan viileän pullon poskeani vasten ja tuijotin kärpästen lentoa. Ne ovat täysin idiootteja pyörivät vain ilmassa miten sattuu, hierovat jalkojaan ja hetkeksi pysähtyvät jonnekin. Pysyn täysin liikkumattomana, joku niistä kipittelee nyt käsivarrellani ja se on aina tuntunut yhtä kivalta. Ulkona hevoset juoksentelevat laitumella, yksi juo ja muutama vain seisoo paikoillaan välillä hätistellen ötököitä pois.
Ulko-ovi pamahtaa ja minä nousen tikkana pystyyn. Otan pullon ja esitän meneväni täyttämään sen, tekeväni jotain hyödyllistä tai tulevani juuri tauolle. En tiedä kauanko olin taas istunut tuijottamassa kärpäsiä ja ikkunasta ulos, mutta en usko että kukaan siitä piittaakaan. Juon vähän vettä, käyn taukotilassa, suoristan ryhtini ja lähden kävelemään pitkää käytävää pitkin katse suoraan eteenpäin, reippaasti ja rennoin askelin. Yritän opetella näyttämään itsevarmalta, koska sellainen tahtoisin olla, mutta tällä hetkellä olen todellakin ääripää siitä. Ehkä joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti