Työt ovat loppuneet, joten niinpä rutiini ja nälän katoaminen myös. Ahmin karkkia ja pitsaa, leipää ja nuudelia, mitä vain kunhan saan syödä ja tappaa aikaa, välillä käyn puntarilla "ei paljoa noussut" ja jatkan syömistä "huomenna sitten".
Sisko raahasi minut mukaansa kaupungille kauppoja kiertelemään. Pelkästään siitä vaatemäärästäkin jo ihminen voi ahdistua, saati sitten muista asiakkaista, huonosta rahatilanteesta ja kun löydät alle kympillä rintsikat, joten niitä on pakko vielä mennä sovituskoppiin änkemään päälle. Minä niin vihaan vihaan vihaan sitä. Seuraavaksi jos joskus jää rahaa törsättäväksi vaatteisiin suoritan kyllä ostokseni internetin ihmeellisessä maailmassa. Ah, ei ihmisiä, ei sovituskoppeja.
Mies ja minä nyt seurustellaan, tai jotain sinne päin. Tää tuntuu kuitenkin virheeltä, osaksi väärältä, enkä uskalla kertoa sitä kenellekään. Seurustelu vie kaikki voimat; koko ajan pitää muistaa huomioida ettei teekään kaikkia päätöksiä yksin, pitää ajaa monta kilometriä että nähtäisiin, tehdä palveluksia, tavata hänen ystäviään...
Jatkan suklaan mussuttamista, ehkä ennemmin kuin arvaankaan hänellä onkin ikävä jo anoreksista ex-tyttöystäväänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti