ahdistus ja vitutus

Mies tuli lomille viikonlopuksi. Kaksi viikkoa näkemättä, joten jännitti ihan uskomattomasti taas nähdä. Joka omasta mielestä on täysin outoa, koska ollaan tosiaan asuttu yhdessäkin monta vuotta jne. Päivällä jo mietin mitä pukisin, mitä teen mun juurikasvulle, miten saan piiloon keskelle nenää ilmestyneen finnin ja etenkin mitä teen tuolle paisuneelle mahalle, joka antaa miehen ymmärtää että isäinpäiväkortti on seuraavaks postissa? Tunsin itseni hirveän epäonnistuneeksi, kun olen viime päivät vain pelannut tietokoneella ja syöpötellyt sipsejä ja karkkeja, jäätelöä ja sämpylöitä, en grammaakaan laihtunut. Päinvastoin... 

Kaikki meni kuitenkin hyvin... Yritän ajatella että mies haluaa olla minun kanssani, vaikka olisi voinut jatkaa sen lautavatsatytön kanssa. Että tälläinen minä olen, paljastan nyt kaikki itsestäni, jos et kestä niin ainakin erotaan nyt eikä vuosien päästä. Vaikka mies ei mitään sanokaan, niin kyllä se maha, iso takamus, jenkkakahvat ja toisiaan hipovat reiset silti minua ahdistaa.

Vituttaakin. Ajatuksen juoksu oli jotain tätä luokkaa: "en nää hetkeen miekkosta, voin siis syöpötellä. Kyllä mä sit ennen perjantaita pidän vaikka pari paastopäivää nii kaik on taas ok". Eheheheheh. Tyhmää.

Vituttaakin2. Mun jaloista ei ole kuin varpaat nähneet tänä kesänä auringon valoa, nekin vain alle minuutin. Vihaan niin tätä raadeltua kehoa. Viime kesänä vielä meni sellaiset polvien alapuolelle ulottuvat shortsit, koska kaikki arvet oli jo niin haaleita. Nyt niitä on kuitenkin lisää ja eivätkä ne ole haalistuneet vielä yhtään. Nilkoissakin näkyy juovia, vaikken edes muista koska niitä on sinne tullut.

mistä on minun päiväni tehty?

Banaani, tupla king size, banaani, mansikkajäätelö, neljä ruisleipää levitteellä, juustolla ja kurkulla, vesimeloonia, mysliä jugurtilla, raejuustolla ja banaanilla, jäätelöä ja likööriä, suolakeksejä tuorejuustolla, piparia aurajuustolla, viinirypäleitä, paljon pepsi maxia. Mistä on sinun päiväsi tehty? 

*Ja hmmm.. jotain tekisi vielä mieli*

valintoja + kuvia

Sitä yrittää tehdä pieniä muutoksia, valintoja. Viisi teelusikallista vähemmän mysliä. Jakaa ruokaa pienempiin osiin, syödä useammin ja vähemmin. Pitsa vai subi. Jatkaako lenkkiä vai kääntyykö kotiin. Pieniä valintoja, elämä on valintoja täynnä.

Tää vieläkin tuntuu oksettavalta laittaa kuvia julkisesti tänne. Sairaalta. Joka tapauksessa. Viime kuviin verrattuna noin miinus yksi kilo. Eipä tuo missään näy, ainoa ero on kun nämä kuvat ovat otettu aamulla, ennen ravinnon tuomaa pömppömahaa.

Housutkin vääristää, kun ne löystyy käytössä kaksinkertaisesti, jolloin ei purista jenkkakahvoja yli laidan.

kultasiipi

"Mulla ei oo ketään muuta, jolta voisin pyytää apua kun yö vaanii, iskee veistä, antaa selkään..." Soi päässä. 

Tunnen itseni niin saatanan turhauttavan orvoksi. Isän kanssa välit kiristyvät yhä, vaikka tuntuu ettei se voisi enää olla mahdollista. Sisko häipyy täältä hetkeksi muualle, jään siis yksin isän kanssa. Tää koko kylä ahdistaa mua niin suunnattomasti. Täällä ei ole ketään ystävää, ei edes tuttua joka sattuisi menemään ohi lenkillä. 

Mies lähti armeijaan. Hyvä niin. Siltikin itkettää kun se viimeinenkin turvapaikka katosi, se jonne saatoin mennä kun pinna viimeinkin katkesi.

Jää vain minä ja minun kurjat ajatukseni. Ainoa kiva juttu on, kun on tuoreita mansikoita joka tuo mysliin parempaa makua ja vaihtelevuutta. Naputtelen solisluita.