Lähipiirissä kaksi raskaana olevaa, joiden laskettu aika elokuussa ja lokakuussa. Minun olisi ollut siitä väliltä.
Olen miettinyt syitä, oliko se oikeasti tarkoitus mennä niin. Tiedän että turha sitä enää pohtia ja jahkailla, tehty mikä tehty. Ei auta kuin luottaa itseensä että teki mitä piti.
Verenvuoto loppui eilen, rinnat yhä kipeät mutta pienentyneet, se puhdas ja loputon nälkä katosi silloin hyytyneiden veripaakkujen mukana. Suren reppanaa kehoani joka oli kovaa valmistautumassa äidiksi. Se oli jotain niin, minkä vain luonto voi itse tehdä.
Lähipiirissä toinen kertoo myös kuinka koko ajan nälkä, toinen kuinka hermot leikkaa hetkessä, aristaa, turvottaa. Enkä minä voi sanoa kuin "voi että", vaikka vahingossa meinaan tokaista "jep, tiiän tunteen, ärsyttävää".
"Susta olis tullut hyvä äiti". Se itkettää vieläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti